Wanda erkkarissa ja weeti tokoilemassa
Wanda pyörähti eilen rottweilereiden erikoisnäyttelyssä. Tuloksena avo eh, hieman liian iso tais olla tuomarin makuun. No ne olikin tämän kesän viimeset missikisat. Niitä juoksuja odotellaan edelleen alkavaksi ni saatais ruveta sitten mahaa kasvattamaan..
Weetillä oli tänään viimeset toko treenit ennen lomia. Ja nyt pojassa olikin intoa ja virtaa, kun pienessä kylässä. Ennen reenejä otettiin hieman agilitya.. Siinä oli valmis ratakin jota pisteltiin menemään. Menee nykysin jo puominkin, mistä aikasemmin hyppäas puolesta välistä alas. Weeti oli ihan riemuissaan tästä pienestä vauhti pyräyksestä. Mä en pysyny sen perässä alkuunkaan kun pääs vauhtiin ja hoksas et minne mennään seuraavaks. Pitäsköhän vaihtaa lajia.. Kivaa oli.
Itse reenitkin meni siis oikeen hienosti. Ruutua otin moneen kertaan ja sinne mentiin vauhdilla tänään joka kerran. Sainpas kerran otettua koko liikkeen alusta loppuun ja se meni todella hyvin. Tunnaria tahkottiin kanssa. Muutamia tosi onnistuneita ja sitten tietenkin muutama ei niin onnistunut.. En tajuu miks sen täytyy käydä ne muutkin siellä hipelöimässä, kun tasan tuo kuitenkin sen oikean kapulan mulle. Seuraaminen oli tosi tarkkaa. Ollenkaan ei huudellut ja tosi tarkkoja käännöksiä. Peruuttaminenkin rupee sujumaan jo aika hienosti. Mitähän muuta oli.. Hauskaa oli molemmilla ja poitsu oli tosissaan oma innokas itsensä tänään.
Verikokeidenkin tulokset tuli tänään. Molemmilla kaikki arvot hyviä. Hieno juttu. Toisinaan aina epäillään voiko tällä ruokinta tyylillä koira olla ja pysyä kunnossa. Ainakin veriarvojen mukaan voi. Molemmilla on positiivinen veriryhmä. Eli juuri se, mikä kelpaa vain toiselle positiiviselle. Katotaan mennäänkö huomena kuitenkin verta antamaan. Soittelivat tänään, että siellä teholla on joku reppana joka tarttis positiivista verta mahdollisesti. Luvattiin tietenkin mennä jos tarve on. Soitinpa sitten samalla ortopedillekin.. Weeti meinaa ontuilee jälleen. Argh, johan se olikin koko talven ontumatta. Joten jos mennään, niin Sari katsoo Weetiä samalla tai sitten joku toinen päivä. Tosin pahoin pelkään, ettei tolle kukaan koskaan tule keksimään sitä syytä. Ihme koira. No on ainakin tutkittu ja kuvattu ja terveeksi todettu. Enään jää jäljelle vaan se yksi pikku kysymys, miksi se ontuu?
